Keski-Pohjamaan Mehiläishoitajat
| Etusivu | Johtokunta | Tietoa meistä | Mehiläiset | Hoitovinkit | Siitepölyt | Hunaja reseptejä | Kuvia | Linkit | Jäsenille |


Historiikki

Keski-Pohjanmaan Mehiläishoitajat ry. 1970

Yhdistys on perustettu 15.2.1970 Kälviällä. Paikalla oli 12 henkilöä. Perustamispöytäkirjan ovat allekirjoittaneet: Uuno Huhtala Kälviältä, Vilho Alasimi Kälviältä, Viljo Mäkineste Kannuksesta, Harto Puroppa Kannuksesta Eila Kangas Rautiosta. Jotka muodostivat ensimmäisen johtokunnan.
Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin: Opettaja Uuno Huhtala, Vara puheenjohtajaksi toiminnanjohtaja Vilho Alasimi, sihteeriksi emäntä Eila Kangas, Raha asiat hoiti Raution OP, Jäseniä oli vuoden lopussa 20. Miehiä 11 ja naisia 9. Mehiläisyhdyskuntia oli 38 kpl. Kaikki latomapesiä. Italialaisia 20 kpl. Kaukasialaisia 18 kpl. Keskisato 25 kg.
Ensimmäisessä pöytäkirjassa maininta 20 parven tilauksesta Kaustiselle. Alussa innostus on ollut kova ja jäseniä on liittynyt yhdistykseen joka vuosi runsaasti, mutta sitten on myöskin eronneitten määrä suuri. On huomattu että tämä ei olekaan minun harrastukseni. Esimerkiksi 1976 lähetettiin 104 jäsenmaksukirjettä, jonka vain 89 suoritti. Jotkut ilmoittivat, yritys on nollassa eikä siitä nouse. Uusia jäseniä tuli silti 12. Joten moni on mehiläishoitoa harrastuksenaan pitänyt, mutta jostain syystä luopunut. Siitä huolimatta on yhdistyksen toiminta on jatkunut Huhtalan, Alasimin ja Eila Kankaan aktiivisella toiminnalla ja ahkeralla puurtamisella. Jäsenistön määrä on aaltoillut 12 ja 108 välillä.

Jo 1950-luvulla mehiläishoitoharrastusta oli Keskipohjanmaalla hajanaisesti Kalajoella, Rautiossa ja Kälviällä. Ensimmäisiä mehiläishoitajia oli Keski-Sipilät Rautiosta, Uuno Huhtala ja Vilho Alasimi Kälviältä, 4H neuvoja agrologi Vilho Alasimi piti mehiläistarhaansa Kälviällä ja oli aina valmis näyttämään mehiläisiä niille, jotka olivat kiinnostuneet asiasta. vuonna 1971 Vilho Alasimi piti ensimmäisen mehiläishoito kurssin Kälviällä, johon Eila kangas sai hoitaa oppilaat. Toisen kurssin piti Eila Kemppainen Ylivieskassa. Kurssitus jatkui Kalajoella, Rautiossa, Sievissä, Kaustisella ja Pihtiputaalla ja innostus on ollut kovaa. Kilpailuhenki oli heti alussa mukana, niinpä 1971 oli Kalajoella sen aikaisten suurten näyteikkunoitten somistuskilpailu johon nuori yhdistys otti osaa. SOK.n suuri näyteikkuna koristeltiin hunajapurkeilla niin että siitä heltisi ensimmäinen sija. Somistajina SOK.n puolelta Kauko Kahilainen ja yhdistyksen puolelta Eila Kangas. Öhman tilasi mehiläisyhdyskuntia Etelä-Suomesta veljeltään ja välitti niitä Keskipohjanmaalle. Yleisemmin yhdyskunnat lisättiin parvista joka oli sen ajan lisäystapa. Ensimmäinen pohjaroskatutkimus varroan löytämiseksi tehtiin jo keväällä 1983.

Keskipohjalaista hunajaa kansietiketin suunnitteli taiteilija Esa Tiainen v.1990. Ensimmäinen myyntierä oli yli 25 000 kpl. Kansietiketti oli tiettävästi Suomen ensimmäisiä aluehunajatunnuksia. Lasipurkille suunniteltiin oma tarraetiketti asianmukaisin tiedoin.

1999 ostettiin Kauppa ja Teollisuusministeriöstä EAN-13 viivakoodin käyttöoikeus ja siihen sopiva käyttöohjelma. Jota on vuokrattu jäsenille.

Vuonna 1991 yhdistys järjesti vapaaehtoisen esikotelomätätutkimuksen (EKM) jäsenilleen. Yli 50 näytettä meni Kajaaniin tutkittavaksi ja kaksi positiivista tulosta on tullut johtokunnan tietoon. Varroa ei vielä ole alueellamme. Saastunut kalusto säteilytettiin Ilomantsissa. 29.3.1992 Yhdistyksen ensimmäiseksi tautivastaavaksi valittiin Soini Koski 16.6.1992 Kokkolan kaupungin alueella ja lähiympäristössä suoritettiin EKM tutkimus, käytiin jokaisella tarhalla tutkimassa tilanne. Yhtään EKM tapausta ei löydetty. 17 tarhaa tarkastettiin.

Raskasmetalli tutkimus tehtiin Kokkolan hunajalle Soini Kosken tarhalta elintarvikelaboratorion toimesta. Raskasmetalleja ei löytynyt.

Jäsenmäärä on vaihdellut, v.1970. 20 jäsentä, v. 1988. 108 jäsentä, tältä väliltä, olosuhteista riippuen. 1990-luvulla jäsenmäärä laski sadon ja kannattavuudenkin takia. Uusi nousukausi on alkanut 2010 jälkeen ja alan harrastajakuntakin on selvästi nuortunut. Jäsenmäärä on nyt noin 80.

Koulutusta ja luentoja tautien hoidosta on pidetty jatkuvasti yllä. Kaluston ja kakuston puhtauteen on kiinnitetty erityistä huomiota mehiläisten terveyttä silmällä pitäen. 1990-luvulla alettiin Varroapunkin torjunta toimiin. Muita vakavampia mehiläistauteja ole vielä esiintynyt. Käytössä on olleet vain orgaaniset torjunta-aineet.

Vuosikokoukset ovat muodostuneet koulutus ja luentopäiviksi. Hunajan laadusta on pidetty erityistä huolta. Hunajan käsittelytiloja on alettu kunnostamaan niin että ne voidaan viranomaisten taholta tarkastaa ja hyväksyä elintarviketiloiksi. Jäsenmäärä on vakiintunut ~ 70 tasolle. Poistujien tilalle löytyy aina uusi tarhuri. Kaikki jäsenet ovat aktiivi harrastajia. Pesä määrän ollessa 2-100 välillä.

Hunajapäivillä on osallistuttu hunajanäyttein kilpailuihin. Vuonna 2000 Aappo Valo sai Suomen paras hunaja 2000 kunniakirjan ja Soini Koski vuoden 2000 paras kiteytynyt hunaja. Vuosien varrella yhdistyksemme jäsenet ovat saaneet lukuisia kunniakirjoja laadukkaasta hunajasta.
Oulussa 1999 vuoden paras hunaja Tuomo Karpille Kannuksesta Tampereella 2003 Aapo Valo Kaustiselta, sai 1 palkinnon yksikukkahunajasta.

Vuoden 2003 paikallisyhdistykseksi valittiin Keski-Pohjanmaan Mehiläisyhdistys r.y.

Menestys Suomen Mehiläishoitajain Liiton (SML) hunajapäivillä on vain parantunut 2000-luvulla: Sini Riihiahon ja varsinkin Kari Vääräkankaan ja Aappo Valon vaivalloinen lajihunajatuotanto on melkeinpä hallinnut Suomen hunajapäivien kilpailuja. Aappo Valolla on jo viiden vuoden Hunaja-titteli. Karin hunajat nousivat loistoon erityisesti vuonna 2010, jolloin kaikki 3 kilpailusarjaa voitettiin niillä. Laadukkaat hunajat ovatkin vankka peruste Siirtohoidon kehittämiselle. Suoramyyntiin ja markkinoinnin jatkuvaan panostukseen nyt jo monen jäsenen toimesta. Keski-Euroopan markkinatkin ovat olleet Aapon ja varsinkin Karin vuosittaisessa kalenterissa.

Uudet hoitotavat ja kokeilut ovat olleet keskeisesti esillä. Innostavista kokeilijoista ja kehittäjistä nousi Vuoden Mehiläistarhaaja 2012 Soini Koski valtakunnankin tietoon. Kalusto-, laite-, ja hoitotapakeksinnöt jatkuvat koulutustapahtumissa kaikkialla Suomessa tänäänkin

Yhdistyksemmne alue käsittää alueellisesti kolme jokilaaksoa: Perhonjokilaakso: Kokkola- Alaveteli - Kaustinen - Veteli - Halsua -Perho. Lestinjokilaakso: Himanka - Kannus - Toholampi - Lestijärvi - Reisjärvi. Kalajokilaakso: Haapajärvi - Haapavesi - Nivala - Rautio - Ylivieska - Alavieska - Kalajoki. Rannikko on hiekkapohjaista männikkö maastoa (Hiekkasärkät, Vattaja). Sisämaasta löytyy jo vehvaampia laitumia mehiläisille. Rannikkokaistale noin 5 km on keväisin viileätä seutua, jäälautat seilaavat rannikkon edustalla edestakaisin kesäkuun puoleen väliin saakka. Aamuisin on tyyntä ja lämmintä, mutta puolelta päivin mereltä tuulee viileästi sisämaahan ilman lämmettyä ja noustessa ylöspäin. Sisämaassa on silti joitakin pitäjiä meri-ilman ulottumattomissa. Keskisato jää tämän vuoksi vuosittain alle Suomen keskisadon. Mehiläisyhdyskunnat ovat harvassa alueellamme, päällekkäisyyttä ei ole, joten tautitilannekkin on negatiivinen. Mehiläiskantana enemmistönä on Italialainen ja Krainilainen valtaa nykyisin voimakkaasti alaa.

Alueen harrastustoiminta ammattimaistuu selvästi. Noin 10 merkittävää toimijaa on nyt alalla ja uusia on tulossa virkeine uusine ideoineen

Soini Koski 4.11.2003 / päivitys 12.9.2017 Aappo Valo

Aikaisemmat johtokunnat

Puheenjohtajat:

1970 - 1981 Uuno Huhtala
1982 - 1983 Alpo Salonen
1984 - 1987 Mauno Klemola
1988 - 2005 Tuomo Karppi
2006 - 2008 Timo Keski-Sipilä
2009 - 2010 Kari Vääräkangas
2011 - 2012 Jukka Konttila
2013 - Aappo Valo

Sihteeri / rahastonhoitaja:

1970 - 1977 sihteeri ja rahastonhoitaja Eila Kangas
1977 - 1982 sihteeri ja rahastonhoitaja Keijo Moilanen
1982 - 1984 sihteeri ja rahastonhoitaja Olavi Vironen
1984 - 1986 sihteeri ja rahastonhoitaja Alpo Salonen
1986 - 1987 sihteeri ja rahastonhoitaja Olavi Vironen
1987 - 1988 sihteeri ja rahastonhoitaja Jouko Kuutti
1988 - 1989 sihteeri ja rahastonhoitaja Timo Marjusaari
1989 - 1996 sihteeri ja rahastonhoitaja Lauri Käki
1996 - 2012 sihteeri ja rahastonhoitaja Soini Koski
2013 - 2015 sihteeri Jukka Konttila / rahastonhoitaja Elisabeth Hagström
2016- sihteeri Kati Dahlskog / rahastonhoitaja Elisabeth Hagström

Sivun alkuun

Etusivulle